keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Ilman satulaa tuuppailua!


Heippa! Oltiin tänään kaverini kanssa tallilla, ja menin Becksillä ilman satulaa. Kokeilin aluksi, että menisin huovalla ja loimivyöllä, mutta siitä ei sitten oikein tullut mitään, joten otettiin se kokonaan pois.
Becks ei ollut tänään ihan niin kiva kuin aikaisemmin, mutta kuitenkin ihan ok. Kenttä oli niin kova, joten mentiin vain käyntiä,vähän ravia ja kahdet laukat molempiin suuntiin. 

Tehtiin nyt virallinen vuokrasopimus siitä, että vuokraan Becksiä, ja aloitan ensiviikosta niin, että parittomat viikot menen torstaina ja lauantaina itsenäisesti ja parilliset viikot menen torstaisin ja sunnuntaisin niin, että sunnuntaina menen tunnille.

 Aluksi käveltiin kunnon alkukäynnit loimi päällä.
 Kun oltiin kävelty pitkin ohjin jonkun aikaa, otin ohjat käteen ja aloin työskentelemään käynnissä
 Otin mukaan pikkuhiljaa ravin, ja ravasin aina toisen pitkän sivun, tein lyhyen sivun keskelle pysähdyksen ja siitä jatkoin toisen pitkän sivun käynnissä.
 Tein samaa tehtävää molempiin suuntiin pari kertaa.
 Päätettiin sitten ottaa huopa pois, kun se ei pysynyt kunnolla vaan liukui ja valui koko ajan.
 Jatkettiin keskiympyrällä ravissa.

 Kun oltiin alkulämpätty ravissa ja käynnissä annoin Becksille pitkät ohjat hetkeksi ja otin loimen pois.
 Keräilin hetken päästä ohjat takaisin käteen ja tein hetken käynnissä ja ravissa jotain tehtäviä.
Otettiin sitten vasempaan suuntaan kahdet laukat.
 Tehtiin niin, että ensin laukattiin pitkäsivu jonka jälkeen siirrettiin käyntiin, ja käveltiin toiseen päähän, kulmassa siirrettiin raviin ja ravattiin toiseen päähän, ja lyhyensivun keskellä seis.


 Vaihdettiin suuntaan ja otettiin toiseen suuntaan myös parit laukat.


 Laukkojen jälkeen tein ravissa ja käynnissä vielä kaikenlaista, jonka jälkeen heitettiin loimi selkään ja annoin ponille pitkät ohjat.
Kiva laamailme :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti